Kuokkalan silta ja Lutakon markkinat

Pari uutta kuvaa Jyväskylästä. Nämä on otettu viime syksynä, mutta kehitin ne vasta hiljattain.

Maalaismarkkinat Lutakossa Tässä kuvassa havaittavissa sekä valovuoto että uudelleensommittelu valotuksen kesken. Syntynyt tuplavalotus on tavallaan ihan hauska efekti. Valovuoto on sittemmin korjattu.

Kuokkalan silta

Kevät tulee

Kevät tulee, ja niinpä minäkin olen taas aktivoitunut neulanreikäpuuhissa. Tein viime syksynä uuden kamerankin, mutta pahaksi onneksi se jäi silloin kunnolla testaamatta alkutalven synkkyyden vuoksi. Nyt valoa riittää taas, ja kuvia on taas saanut otettua.

Uusi purkki Uusi purkki on suorakulmainen — on välillä ihan mukavaa ottaa vääristymättömiäkin kuvia. Aiempaa purkkia pienemmän kokonsa takia tämän tuottamat kuvat eivät ole aivan yhtä teräviä, mutta varsin kelvollisia silti. Alla pari kuvaa Jyväskylästä kuluneen viikon ajalta.

Lutakko Tunneli Vanha purkkikin palvelee yhä tarkoitustaan: Satama

Kyllästyin blogin alustana toimineeseen WordPressiin, ja päätin kevään kunniaksi vaihtaa toiseen ohjelmaan nimeltä Jekyll. Teemaksi otin suoraan Hyde-nimisen teeman, joka tuntuu istuvan tälle sivulle hyvin. Sisältö on sama kuin vanhalla sivulla, ja toivon, että innostun tuottamaan uutta sisältöä nyt vähän tiuhempaan.

Jyväskylän sumuiset aamut

Olen saanut uuden pimiön. Tarkemmin ottaen muutin hiljattain yliopisto-opintojen alkamisen vuoksi Jyväskylään, ja uudessa asunnossa on kylpyhuone, joka sopii varsin hyvin pimiöksi.

Muuttokiireet ovat hieman syöneet bloginkirjoitus- ja kuvausintoa, mutta osittain uuden kaupungin ansiosta kuvaaminen maistuu jälleen. Jyväskylässä on muun muassa hienoa arkkitehtuuria, jossa riittää hämmästeltävää pidemmäksikin aikaa.

Tänään koeajoin kylpyhuoneen pimiökäytössä, ja hyvinhän se tuntui toimivan. Tässä tuloksia: Polkupyöriä Veneitä Tampereella

Tampereen-kuva oli jäänyt lojumaan kehittämättä parin kuukauden ajaksi, mutta näytti voivan aivan hyvin ja kehittyi nätisti.

Lisää neulanreikäotoksia Jyväskylästä on tulossa pian! Digikuvia en tänne normaalisti paljon postaile, mutta pakko näyttää kuitenkin pari. Muutaman viime päivän aikana on ollut harvinaisen sumuista. Tänään pakotin itseni ylös sängystä ja kuvaamaan, kun huomasin ikkunasta hernerokkanäkymän.

Opinahjo Ylistönrinne

Uusia kuvauskokeiluja on myös luvassa. Esagraphy-blogissa oli mainio ohje makrolinssin rakentamiseen. Ohje on tarkoitettu digijärkkärille, mutta erityisesti kiinnostaa, kuinka tuosta saisi oman laatikkokameraversion aikaan. Aion ottaa selvää!

Vedoksia viherkasveilla?

Otin taannoin selvää, miten pystyisin valmistamaan itse valoherkkää paperia, jolle kuvien vedostaminen onnistuisi. Syanotypia on eräs perinteinen menetelmä, josta syntyy sinisävyisiä kuvia. Valoherkkään pinnoitteeseen tarvittava kaliumferrisyanidi ei kuitenkaan kuulosta houkuttelevalta. Jotkut ovat myös kokeilleet toisintaa 1800-lukulaista vedostusmenetelmää valmistamalla valoherkän emulsion kananmunan valkuaisesta ja hopeanitraatista.

Koska olen pimiöpuuhissakin vältellyt erikoisten ja harmillisten aineiden käyttöä, en haluaisi kotitekoisissa vedoksissakaan poiketa linjastani. Suureksi ilokseni törmäsin lopulta menetelmään, jossa pinnoitetaan vesiväripaperia liuoksella, jota erotetaan viherkasveista! Englanniksi menetelmän nimi on anthotype, ja onpa joku keksinyt sitä suomeksikin anthotypiaksi nimittää (mielestäni moisessa sanahirviössä ei ole järjen häivääkään, vaan puhun mieluummin vaikka vihervedoksista). Onneksi löysin myös hyvän ohjeen.

Pinaattiliuos

Menetelmä perustuu lehtivihreään, jota on suuria määriä viherkasvista liukenevassa nesteessä. Kuten yhteyttämisestä tiedämme, lehtivihreä reagoi valoon (erityisesti UV-aallonpituuksiin, joita auringosta tulee). Reaktio näkyy tässä tapauksessa siinä, että paperille sivelty kasviliuos valkaistuu, kun saa olla tarpeeksi kauan valossa. Kun paperiin länttää päälle kuvan, vaaleista kohdista pääsee enemmän valoa läpi kuin tummista, ja vihreään väriin syntyy sävyeroja, joista kuvavedos on erotettavissa.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Melkein mikä tahansa viherkasvi kelpaa. Valitsin ensimmäiseen kokeiluuni pinaatin, sillä siinä pitäisi olla paljon lehtivihreää. Ostin pussillisen tuoretta pinaattia ja soseutin lehdet sauvasekoittimella. Ne menivät hienoksi vihreäksi mömmöksi, joka oli jo siinä vaiheessa varsin mehukasta. Laitoin kaksi kahvinsuodatinta päällekkäin, ja annoin nesteen valua niiden läpi lasipurkkiin. Kuten ohjeessa neuvottiin, edesautoin liukenemista kaatamalla suodattimeen jokusen tilkan denaturoitua alkoholia (Sinol käy hyvin). Pinaateista liukeni kauniin, syvän vihreän sävyistä lientä.

Seuraavaksi sivelin liuosta kuvapinnalle. Vesiväripaperia ei löytynyt, joten käytin jonkinlaista huokoista pahvia. Liuos on hämmästyttävän kauniin sävyistä! Sitä voisi käyttää vaikka vesivärinä.

Pinaatilla päällystetty paperi

Pahvien kuivuttua päätin tehdä ensimmäisen kokeilun, kun aurinkokin aina välillä yritti paistella. Aloitin yksinkertaisesti: otin viinimarjan ja koivun lehdet, ja laitoin ne pahvin päälle. Litistin systeemin valokuvakehyksen väliin ja vein aurinkoon illaksi.

Vedostus käynnissä.

Kuva taisi olla valottumassa kolmisen tuntia, kun totesin, ettei valoa enää ole merkittävästi. Avasin valokuvakehyksen, otin lehdet pois ja toden totta! Vihreä pinta oli suurimmaksi osaksi haalistunut kuten pitikin, ja lehtien alta paljastui tummempaa väriä. Näinkin lyhyellä ajalla lehtien siluetit erottaa selvästi. Joillakin kasveilla vedoksen valotusaika lasketaan viikoissa.

Vedos lehdistä

Pinnoitettuja pahveja on vielä jäljellä, ja aionkin kokeilla seuraavaksi oikeiden kuvien vedostamista. Pitää vain saada pidempi valotusaika. Aurinkoisia päiviä odotellessa, kuulemiin!

Digitaalinen neulanreikäkamera

Aina ei tee mieli sotkea kemikaaleilla pimiössä. Aina ei myöskään huvita kuvata mustavalkoisia kuvia. Etenkin kevään, kesän ja syksyn parhaina aikoina ulkona on paljon upeita värisävyjä, jotka jäävät mustavalkokuvissa täysin paitsi ansaitsemastaan huomiosta.

Digitaalinen neulanreikäkamera on vastaus näihin toiveisiin. Digijärkkärin voi nimittäin valjastaa helposti neulanreikäkameraksi. Tarvitaan vain ylimääräinen runkotulppa, pora, hieman alumiinifoliota, teippiä, sakset ja nuppineula. Digineulanreiällä aloittelijankin on helppoa ja turvallista ottaa ensiaskelet neulanreikäkuvauksen maailmassa.

Neulanreikä runkotulpassa

Ensimmäiset neulanreikäkuvani otin aikoinaan kuvan mukaisella virityksellä. Päätin myöhemmin rakentaa samanlaisen uudelleen, koska halusin palata värillisten kuvien maailmaan.

Ensin tarvitaan järkkärirunkoon sopiva runkotulppa, jonka keskelle tehdään iso reikä. Sitten pieneen alumiinifoliopalaseen (juomatölkin palanenkin kelpaa) tehdään nuppineulalla varsinainen neulanreikä, jonka ihanteellinen halkaisija on hieman kamerasta riippuen 0,3 millimetrin tienoilla. Tämä folionpalanen kiinnitetään runkotulppaan reiän kohdalle. Voilà! “Neulanreikäobjektiivi” on valmis kiinnitettäväksi järkkärin nokalle. Hifistelijät voivat siistiä reiän reunoja hieman vesihiomapaperilla ja mustata palasen kääntöpuolelta.

Vaikka digikameran kenno onkin herkempi valolle kuin valokuvapaperi, valotusajat ovat silti useiden sekuntien luokkaa. Kamerajalusta on siis välttämätön. Valotusaikoja on onneksi helppo haarukoida ja kokeilla, kun kuvasta saa palautteen välittömästi.

Voikukkia

Digineulanreikäkuvat ovat aika erilaisia kuin perinteiset, valokuvapaperille otetut kuvat. Siinä missä digikamera tarjoaa värit, terävyydestä joutuu tinkimään. Vaikka reiän tekisi kuinka huolella, digikuvista ei silti saa kovin tarkkoja. Tämä johtuu erityisesti siitä, että digijärkkärin kenno on alaltaan kovin pieni verrattuna esimerkiksi 15x10 senttimetrin valokuvapaperiin.

Valoja ja varjoja

Kuvien epäterävyys ja värillisyys toisaalta ohjaavat mielenkiintoisen kuvakielen pariin. On pakko etsiä kuviin sisältöä valoista, varjoista ja suurista hahmoista ja muodoista. Digitaalinen neulanreikäkamera on omiaan voimakkaiden tunnelmien taltioimiseen ja onnistuu siinä ehkä jopa paremmin kuin perinteinen neulanreikäkamera. Värit sekoittuvat reunoilta hieman toisiinsa, ja uskon, että syksyllä tekniikka on varsin edukseen. Tunnelma on hieman unelias, impressionistinen. Ja olivathan Lensbaby-objektiivitkin taannoin muotia! Samanlaista suttua niillä tulee, paljon kalliimmalla vain.

Puun oksisto

Yksi varjopuoli tässä tekniikassa on: kaikki kameran kennolla olevat roskat ja pienet hiukkaset näkyvät kuvissa erinomaisen hyvin. Pahimmat olen kloonannut piiloon, mutta pieniä täpliä silti jää. Tätä tekniikkaa käyttäessä roskia kertyy myös kovin helposti lisää. Olen puhallellut oman kamerani kennolta roskia pois muovisella ilmapallopumpulla. En vastaa kuitenkaan kenenkään kennon likaantumisesta saati vikaantumisesta. Jos noudattaa huolellisuutta, ei vaaraa kuitenkaan pitäisi olla.